Tämän teksin/tehtävän tarkoituksena on käsitykseni mukaan esitellä itseä kiinnostava aihe, sellainen mistä aion kirjoittaa jatkossa enemmänkin. Itse tehtävän anto jäi minulle epäselväksi, mutta kokeilen saada aikaan jotain tekstiä :)
Aiheenani on ratsastus. Harrastus tai oikeastaan elämäntapa, jonka ansiosta olen löytänyt itseni, saanut mahtavia kokemuksia, sekä saanut käsityksen siitä mitä tahdon kokoikäni tehdä. Hevoset tulivat elämääni 10 vuotta sitten. Omia hevosia ja poneja on ollut useita. Niiden kanssa olen kilpaillut ja valmentautunut aktiivisesti. Pointtihan tässä kirjoituksessa oli tuoda esille se miksi juuri ratsastus on aiheenani. Toivottavasti tajusitte sen tuosta sekalaisesta selityksestä. Se vain on ollut iso osa elämääni ja toivon mukaan tulee olemaankin vielä pitkään. Seuraan uutisia ja kilpailutuloksia vapaa-ajallani joka tapauksessa ja haaveilen itsekin vielä palaavani kisakentille. Tuntuisi siis hiukan oudolta valita jokin muu aihe. Miksi ottaa jotain mikä ei kiinnosta, kun tarjolla on aihe joka on minulle tärkeä?
Ratsastushan on siis lyhyesti sanottuna hevosen ja ihmisen välistä yhteistyötä. Sitä yhteistyötä voi harrastaa niin sileällä ratsastaessa, esteitä hypätessä, maastossa kävellessä, laukkaradalla, kuin lukemattomissa muissakin tilanteissa. Hevoset ovat olleet osa ihmisten elämää kautta historian ja ovat sitä edelleen. Suomessa ratsastuksen harrastajien määrä lisääntyy ja näkyvyys kasvaa. Toivottavasti saisin itsekkin tehdä oman osani tämän harrastuksen tuomisessa vieläkin laajempaan tietoisuuteen ihmisten parissa. En nyt kuitenkaan syvenny asiaan tarkemmin. Kirjoitan laajempia kuvauksia lajista ja siihen liittyvistä asioista tulevissa postauksissa.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Muotokuvia moneen makuun
Pitkästä aikaa vaihtelua kirjoittamiseen ja lukemiseen, vierailimme tänään Lahden taidemuseossa! Museossa on meneillään Muotokuva-näyttely, 111 teosta, 56 eri taiteilijaa. Näyttely oli rakennettu mielestäni hienosti ja asettelut olivat jotenkin loogisia. Yläkerran taulut oli tunnelmaltaan synkempiä ja sävyiltään tummia. Alakertaan mennessä taas tauluista huokui pehmeys, valoisuus ja tyyneys.
Taidemuseovierailu oli omallatavallaan kovin rentouttava, mutta tietyt teokset laittoivat kyllä ajatukset juoksemaan ja kovaa. Tässä muutamia suosikkejani:
Tulva
Anni Henriksson
Tulva oli ehdottomasti se teos näyttelystä, jonka tahtoisin koristamaan omaa kotiani. Lämpimät sävyt, himmeästi erottuvat kasvot, kauniit pisarat, sekä viimeisen silauksen antavat taustalla erottuvat puun syyt. Teosta katsoessa en oikein osannut päättää minne katseeni tarkentaisin. Juuri tällaiset teokset ovat mieleeni, niiden kohdalle pitää pysähtyä ja jäädä miettimään. Pelkkä yksi vilkaisu ei riitä kertomaan koko tarinaa.
Veikko Pöysti (26.6.1909-23.13.1942)
Maija Toropainen
Ammutaanhan hevosiakin
Sampsa Sarparanta
Tässä on teos joka avasi koko näyttelyn. Klassisen kaunis muotokuva taitelijan tytöstä. Ympärillä on kuitenkin paljon tyhjää tilaa mikä ei ole niin tyypillistä muotokuville. Oppaamme mukaan tyhjä tila liittyy teoksen nimeen. Nimi on sama kuin lama-ajasta kertovalla kuuluissalla kirjalla. Tässä tila ja harmaat sävyt kuvaavat siis lamaa. Mielestäni taustan tyhjyys ja rauhallinen väritys luovat siitä pehmeän, sekä helposti katsottavan. Siihen pystyy jotenkin uppoutumaan ja unohtamaan muut asiat. Tämä ei herättänyt minussa niin paljoa ajatuksia, mutta juuri siksi se on yksi suosikeistani. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Mielenkiintoisia teoksia olisi ollut vaikka kuinka paljon. Meidät on kuitenkin opastettu pitämään blogitekstit lyhyinä, niinpä esittelyssä olivat vain nämä kolme. Toivottavasti saitte näistä jotain irti.
-Jatta
Taidemuseovierailu oli omallatavallaan kovin rentouttava, mutta tietyt teokset laittoivat kyllä ajatukset juoksemaan ja kovaa. Tässä muutamia suosikkejani:
Tulva
Anni Henriksson
Tulva oli ehdottomasti se teos näyttelystä, jonka tahtoisin koristamaan omaa kotiani. Lämpimät sävyt, himmeästi erottuvat kasvot, kauniit pisarat, sekä viimeisen silauksen antavat taustalla erottuvat puun syyt. Teosta katsoessa en oikein osannut päättää minne katseeni tarkentaisin. Juuri tällaiset teokset ovat mieleeni, niiden kohdalle pitää pysähtyä ja jäädä miettimään. Pelkkä yksi vilkaisu ei riitä kertomaan koko tarinaa.
Veikko Pöysti (26.6.1909-23.13.1942)Maija Toropainen
Maija Toropainen oli tuonut esille mielestäni yhden mielenkiintoisimmista teoksista koko näyttelyssä. Teokseen li
ittyy oikeasti tarina ja historiaa. Myös taulun pieni koko ja pyöreä muoto erottavat sen selkeästi joukosta. Veikko Pöystin muotokuva on sarjasta Suomalainen vastarintaliike, teloitetut sankarit. Veikko oli yksi ensimmäisistä aseista kieltäytyjistä ja joutui sen takia teloitetuksi. Melko brutaalia mielestäni. Punainen taustaväri ja se tunne että katsoja näkee Veikon aseenkiikarin läpi luovat aiheeseen sopivan vaikutelman. Pieni taulu, mutta kun se herättää tarinallaan ajatukseni.Sampsa Sarparanta
Tässä on teos joka avasi koko näyttelyn. Klassisen kaunis muotokuva taitelijan tytöstä. Ympärillä on kuitenkin paljon tyhjää tilaa mikä ei ole niin tyypillistä muotokuville. Oppaamme mukaan tyhjä tila liittyy teoksen nimeen. Nimi on sama kuin lama-ajasta kertovalla kuuluissalla kirjalla. Tässä tila ja harmaat sävyt kuvaavat siis lamaa. Mielestäni taustan tyhjyys ja rauhallinen väritys luovat siitä pehmeän, sekä helposti katsottavan. Siihen pystyy jotenkin uppoutumaan ja unohtamaan muut asiat. Tämä ei herättänyt minussa niin paljoa ajatuksia, mutta juuri siksi se on yksi suosikeistani. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Mielenkiintoisia teoksia olisi ollut vaikka kuinka paljon. Meidät on kuitenkin opastettu pitämään blogitekstit lyhyinä, niinpä esittelyssä olivat vain nämä kolme. Toivottavasti saitte näistä jotain irti.
-Jatta
maanantai 4. marraskuuta 2013
Lukeva journalisti
Viime viikonloppuna vierailimme opiskelija porukalla Lahdessa olleilla Kätevä, tekevä, lukeva-messuilla. Luonnollisesti me journalistit perehdyimme tarkemmin lukeva-osuuden ohjelmaan.
Etelä-Suomen sanomat oli järjetänyt messuille paneelikeskustelun, johon osallistuivat äidinkielenopettaja Suvi Kaipiainen, ESS:n toimituspäällikkö Elina Salo, kirjailija Kalle Veirto, urheiluselostaja Antero Mertaranta, sekä itseään umpilahtelaiseksi räppäiksi kutsuva Brädi. Keskustelua isännöi Etelä-Suomen sanomien päätoimittaja Heikki Hakala. Mielenkiintoinen joukko, oli ensimmäinen ajatukseni heidän kaikkien esittäydyttyä. Keskustelun aiheena oli monimediallinen lukeminen. Täytyy myöntää etten saanut itse aiheesta kamalasti irti, en taida vieläkään oikein ymmärtää mitä se edes tarkoittaa.
Pienen alkukankauden jälkeen huomasin, että alkoivat puhujat päästä pikkuhiljaa vauhtiin ja keskustelua alkoi oikeasti syntyä. Alkuun kun näytti siltä, että jokainen puhuja jutteli vähän niitä näitä vuorollaan, mutta heidän keskenäinen vuorovaikutuksensa jäi olemattomaksi. Tuntui ettei kukaan uskalla ottaa toisen sanomaan kantaa, tai voihan se olla mahdollista heillä ei vain ollut siihen liittyen mitään sanottavaa (voiko tosin kukaan kuvitella Antero Mertarantaa sanattomana?). Muutaman hyvän yleisökysymyksen jälkeen keskustelua siis kuitenkin syntyi ja juuri silloin aika loppui. Itselleni jäi hieman tyhjä olo, eikö esittelyt olisi voineet olla vaikka hieman lyhyempiä? Niin että itse keskusteluun olisi jäänyt enemmän aikaa. Nyt tuntui siltä että kaikki loppui kesken.
Parhaiten mieleeni lyhyehköstä keskustelusta jäi Brädin paljastus. Hän nimittäin vastoin monien ennakkoluuloja kertoi olevansa ahkera lukija. Keikkamatkoilla ja muutenkin tulee kuulemma luettua paljonkin. Kirjoita kun saa myös hyviä aiheita ja ideoita lyriikoihin. Miksei niistä saisi siis myös ideoita meidän journalistien teksteihin? Uskon että useimmat journalistit lukevat paljon. Tai ainakin toivon niin. Täytyyhän nyt tällä alalla osata lukeakin, ei vaan kirjoittaa.
Itse luen kyllä paljon kirjoja ja lehtiä, mutten koskaan ole sen tarkemmin etsinyt niistä juttujen aiheita. Tuntuu hölmöltä kun sitä nyt ajattelee. Totta kai siellä on ideoita, ne pitää vain bongata. Niin kuin arkielämästäkin. Lukeminen on tietenkin journalistelle tärkeää ei vain ideoiden kannalta, vaan myös siksi että sieltä saa myös esim. uusia kielikuvia. Nyt vaan siis kaikki journalistit kirjat kouraan ja eikun lukemaan. Bongaillaan uusia sanoja, kiertoilmaisuja, sekä loistavia juttujen aiheita!
-Jatta
torstai 3. lokakuuta 2013
Vinkkejä opiskeluihin ja tulevaan uraan
Tänään torstaina saimme hieman vaihtelua koulupäivään, sillä kansanopiston entinen opiskelija Tuija tuli kertomaan meille omasta opiskelustaan ja urastaan. Tämä oli oikein kiva lisä opetukseen. Saatiin kuulla oikeita mielipiteitä ja neuvoja henkilöltä, joka on ollut tismalleen samassa pisteessä kun me nytten. Aikaiseksi saatiin hyviä keskusteluja, sekä paljon hyödyllistä tietoa.
Olen itse jo moneen kertaan miettinyt, että mitä tämän vuoden jälkeen. Onhan tässä vielä aikaa, mutta tahdon selkeyttää tulevaisuuttani mahdollisimman aikaisin. Tuija kertoi paljon erilaisista jatkokoulutusmahdollisuuksista ja antoi neuvoja pääsykokeita varten. Hän itse opiskelee Tampereen yliopistossa, mutta tällä hetkellä työskentelee Kouvolan Sanomissa. Saatiin kuulla siis myös vinkkejä siitä miten päästä töihin. Hän kertoi millaisia työpäivät on ja hänen työnsä ylipäätänsä.
Erityisesti minua miellytti juuri ne konkreettiset esimerkit mitä Tuija esitti. Tarkkaa kertomista pääsykokeista ja niihin lukemisesta, työhaastatteluista ja hakemuksien tekemisestä. Mieleen jäi myös erityisesti se kun hän kertoi harjoittelupaikoistaan tämän kansanopistovuoden aikana. Tajusin että kyllähän mekin voidaan vaikka millaisiin harjoitteluihin mennä ja ottaa osaa kaikenlaisiin tapahtumiin jne. Kaikki toiminta näyttää hyvältä CV:ssä.
Vinkkejä saatiin myös siihen, kuinka saadaan mahdollisimman paljon irti näistä opinnoistamme. Eli esimerkiksi juuri siitä että kannattaa tarttua kaikkiin tilaisuuksiin, mistään ei ole haittaa. Suomeksi sanottuna kannattaa änkeä itsensä kaikkiin mahdollisiin juttuihin mukaan. Yksi asia mitä en ollut aiemmin ajatellut, oli se että kannattaa tehdä mahdollisimman paljon uusia tuttavuuksia. Meidänkin koulussa on paljon valokuvaajia ja heidän kanssaan tullaan tekemään toimittajan työssä varmasti yhteistyötä. Olisi hyvä tuntea heitä jo etukäteen, niin on helppoa ottaa yhteyttä tulevaisuudessakin.
Tämä herätti ainakin paljon ajatuksia omaan tulevaisuuteen liittyen. Tuijan kulkeman reitin kuunteleminen avasi silmiäni ja rohkaisi minuakin urahaaveissani. Ehkä sitä minustakin saadaan vielä joku päivä oikea toimittaja.
Kiitokset vielä Tuijalle vierailusta ja neuvoista!
-Jatta
tiistai 1. lokakuuta 2013
Demoteatteria
Viime perjantaina kävimme katsomassa kansanopiston teatterilinjan demoesitystä. Näytelmä on heidän versionsa Reko Lundánin teoksesta Tarpeettomia ihmisiä. Lähdin katsomaan sitä avoimella mielellä ja mielenkiinnolla.
Demoesityksessä näytetään siis katsojille muutamia kohtauksia tulevasta esityksestä. Ideana se on minusta hyvä, saa vähän esimakua tulevasta ja jää mielenkiinnolla odottamaan kokoesityksen näkemistä (tämä tietysti edellyttää sitä että demoesitys on ollut hyvä). Itseäni kuitenki häiritsi suunnattomasti se kun kohtauksessa oli erinäyttelijät. Tuntui etten päässyt kunnolla sisälle kohtauksiin, kun aina oli erinäköiset ihmiset edessä esittämässä olevinaan samoja henkilöitä. Minua turhautti myös se, että esityksen alussa on ilmoitettu tuon oven olevan makuuhuoneenovi, toinen on parvekkeenovi ja kolmas ulko-ovi, niin sitten näyttelijä lähteekin ulos makuuhuoneenovesta. Tai että vauva on parvekkeella nukkumassa. Tiedän että tuo on pieni ja turha asia johon kiinnittää huomiota, mutta minulla on tapana tarttua juuri tuollaisiin asioihin esityksessä. Varsinkin kun näytelmä on luonteeltaan hieman ahdistava (siinä esiintyy perheväkivaltaa, sekä muutenkin todella synkkää tunnelmaa), niin turvaudun pieniin epäkohtiin jotta saan pidettyä itseni kasassa.
Itse näytelmä siis kertoo Tuulasta, Karista, Petristä, sekä Sonjasta. Tykkäsin vähäisestä henkilömäärästä, pysyin sentään joten kuten juonessa mukana vaikka näyttelijät vaihtuivatkin lakkaamatta. Teatterilinjalaiset olivat kuitenkin tehneet hienoa työtä ja hienoja tulkintoja kohtauksistaan. He heittäytyivät kahdettivasti rooleihinsa ja antoivat itsestään paljon irti. Huutoa, itkua, naurua, kiihkeitä tunteita, sekä väkivaltaa. Kaikki nuo saatiin tuotua lavalle elävästi ja näyttävästi. Tietenkin joukosta löytyi myös hieman ylilyöntejä, mutta ainahan niitä löytyy. Vastaavasti sieltä löytyi myös todella lahjakkaita näyttelijöitä ja todella hienoja tulkintoja.
Kaiken kaikkiaan itselle jäi tästä hyvä mielikuva ja yllätyin oikeasti positiivisesti teatterilaisten taidoista. Jään innolla odottamaan heidän tuleviakin esityksiä. Nyt tekee mielipäästä katsomaan lisääkin teatteria.
-Jatta
Demoesityksessä näytetään siis katsojille muutamia kohtauksia tulevasta esityksestä. Ideana se on minusta hyvä, saa vähän esimakua tulevasta ja jää mielenkiinnolla odottamaan kokoesityksen näkemistä (tämä tietysti edellyttää sitä että demoesitys on ollut hyvä). Itseäni kuitenki häiritsi suunnattomasti se kun kohtauksessa oli erinäyttelijät. Tuntui etten päässyt kunnolla sisälle kohtauksiin, kun aina oli erinäköiset ihmiset edessä esittämässä olevinaan samoja henkilöitä. Minua turhautti myös se, että esityksen alussa on ilmoitettu tuon oven olevan makuuhuoneenovi, toinen on parvekkeenovi ja kolmas ulko-ovi, niin sitten näyttelijä lähteekin ulos makuuhuoneenovesta. Tai että vauva on parvekkeella nukkumassa. Tiedän että tuo on pieni ja turha asia johon kiinnittää huomiota, mutta minulla on tapana tarttua juuri tuollaisiin asioihin esityksessä. Varsinkin kun näytelmä on luonteeltaan hieman ahdistava (siinä esiintyy perheväkivaltaa, sekä muutenkin todella synkkää tunnelmaa), niin turvaudun pieniin epäkohtiin jotta saan pidettyä itseni kasassa.
Itse näytelmä siis kertoo Tuulasta, Karista, Petristä, sekä Sonjasta. Tykkäsin vähäisestä henkilömäärästä, pysyin sentään joten kuten juonessa mukana vaikka näyttelijät vaihtuivatkin lakkaamatta. Teatterilinjalaiset olivat kuitenkin tehneet hienoa työtä ja hienoja tulkintoja kohtauksistaan. He heittäytyivät kahdettivasti rooleihinsa ja antoivat itsestään paljon irti. Huutoa, itkua, naurua, kiihkeitä tunteita, sekä väkivaltaa. Kaikki nuo saatiin tuotua lavalle elävästi ja näyttävästi. Tietenkin joukosta löytyi myös hieman ylilyöntejä, mutta ainahan niitä löytyy. Vastaavasti sieltä löytyi myös todella lahjakkaita näyttelijöitä ja todella hienoja tulkintoja.
Kaiken kaikkiaan itselle jäi tästä hyvä mielikuva ja yllätyin oikeasti positiivisesti teatterilaisten taidoista. Jään innolla odottamaan heidän tuleviakin esityksiä. Nyt tekee mielipäästä katsomaan lisääkin teatteria.
-Jatta
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Kokoomusnuoria ja vankeustuomioita
Nyt
olisi vuorossa hieman vaihtelua näihin opiskelupostauksiin. Kyseessä on oma
näkökulmani kokoomusnuorten tavoiteohjelman erääseen kohtaan, sekä omia
mielipiteitäni samaan asiaan liittyen. Lukekaa, kommentoikaa ja herättäkää
asiasta keskustelua!
Mediassa on puhuttu paljon kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta.
Suurimpiin otsikoihin on noussut se että kiihottaminen kansanryhmiä vastaan halutaan
sallia. Sen perusteella on kokoomusnuoret leimattu rasisteiksi. Tuohon rasismiin
en minä ota tällä kertaa kantaa, vaan oman huomioni vei tavoiteohjelman osa jossa kirjoitetaan
vankeustuomioista. Vihdoinkin tämä asia mitä olen taas pitkään mietiskellyt itsekseni
tulee esille. Kyllähän tietysti vankeustuomioiden pituuksista (tai lähinnä
siitä kuinka olemattomia ne on) ajoittain puhutaan, mutta ei tarpeeksi kovaan
ääneen. Kokoomusnuoret ottavat siis asian tavoiteohjelmassaan esille juuri
siltä kannalta, että vankeustuomiot ovat väkivalta- seksuaali- ja omaisuusrikoksissa
liian lyhyitä. Tuosta asiasta en voi olla kuin samaa mieltä. Eihän se nyt vain
voi olla oikein että raiskaaja tai lapsia seksuaalisesti ahdisteleva henkilö
saa pienemmän tuomion, kenties jopa vain hiukan ehdollista vankeutta, kun taas
jostain verorikoksesta voi saada vankeutta? Onko oikein että jos raiskaat
jonkun ensimmäistä kertaa, niin saat sen suurin piirtein anteeksi, koska kyseessähän
on vain ensimmäinen kerta? Eikö tällaisissa asioissa pitäisi ottaa niin sanottu
nollatoleranssi? Idioottejahan me suomalaiset ollaan, kun muissa
maissa voi saada vaikka elinkautisen ja päälle 100 vuotta vankeutta, niin
meillä saat elinkautisen josta keskimäärin istutaan 13 vuotta. Mielestäni kokoomusnuorten
ehdotus, että elinkautisesta armahdusta voi hakea vasta 25 vuoden jälkeen,
olisi jo muutos parempaan suuntaan. Vielä kun vaan annettaisi niitä elinkautisia
sellaisille rikollisille jotka niitä ansaitsevat. En tietenkään tarkoita että
elinkautisia tulisi jakaa kaikille, mutta esimerkiksi juuri seksuaali- ja väkivaltarikolliset
ansaitsisivat useasti kovempia rangaistuksia.
Siinä
olisi vähän erilaista postausta tosissaan vaihteeksi. Tämä hän on siis minun
mielipiteeni ja kaikilla on asioista omia mielipiteitä. Tässä on kuitenkin asia
josta olisi mielestäni hyvä herättää enemmän keskustelua. Enkä siis ole
oikeusasioiden asiantuntija, mutta eihän sitä aina tarvitse ollakaan, jotta voi
esittää mielipiteitä. Jos olen ihan väärässä, olisi kiva saada jonkin näköinen
selitys jostain siitä, minkä takia rangaistukset
ovat sitten hyviä noin. Olen vaan itse miettinyt asiaa kauan ja nyt tuli hyvä
tilaisuus ottaa asia esille.
Vähän
miettimisen aihetta kaikkien päivään! J
-Jatta
maanantai 9. syyskuuta 2013
Muutakin kuin kirjoittamista
Nyt sateisen päivän ansiosta sain taas istuttua aloilleni ja avattua tämän bloggerin. Edellisessä tekstissä kerroinkin siis mitä kaikkea kirjoittamiseen liittyvää me ollaan koulussa opeteltu ja tehty. Nyt sitä muuta opiskelua siis.
Maanantait ja tiistait meillä starttavat nykyisin englannin tunneilla. Itse ajattelin alkuun että englannin opiskelu kansanopistolla olisi enemmän sosiaalisiin tilanteissa olemista. Nyt kuitenkin vaikuttaa että opiskelemme aika paljon kielioppeja ja erilaisia sanastoja. Ei siinä mitään vikaa siis ole, pitäähän niitäkin osata että pystyy keskustelemaan, mutta jotenkin tuntuu että opettelemme ne todella pikkutarkasti. Heti toisella kerralla tehtiin jonkilainen lähtötasotesti. Olen aina ajatellut että englanti on yksi vahvuuksistani, mutta siinä tuntui etten osannut mitään. Tuntuu että kaikki mitä olen osannut ei onnistu tuolla tunneilla yhtään. Voihan se olla että alkukankeuden jälkeen alkaa itsellä englantia sujua yhtä hyvin kuin aiemmin ja opiskelukin muuttuu pilkunviilauksesta mielenkiintoiseksi. Siltä se vaan hiukan tällä hetkellä tuntuu. Onneksi kuitenkin tykkään yleisesti englannista ja haluan kyllä oppia paljon lisää, joten tunneilla jaksaa käydä ja odottaa vielä millaista siitä tulee :)
Viime viikolla englannin lisäksi toisena uutena asiana alkoi taiteen ja viestinnän luentosarja. Luentojahan meillä on täällä koulussa ollut, joskin vähän erilaisia kuin nämä luennot. On ollut paloturvallisuusluento, terveydenhoitajanluento, sekä mielestäni infotilaisuuden mitä on ollu monia, voi melkeinpä laskea luennoiksi. Nyt tällä ensimmäisellä virallisella opetusluennolla aiheena oli elokuva historia ja odotin sitä mielenkiinnolla. Historia kun on yksi niistä asioista joihin en varmaan kyllästy. Sanottakoon nyt kuitenkin ettei luento ollut ihan sitä mitä odotin. Paljon mykkäelokuvia, ei hirveästi opetusta ja pilkkopimeä auditorio. Ei ihme jos ihmisiä alkoi väsyttää. Luentoja jatkuu vielä usean viikon ajan ja edessä on mm. valokuvauksen historiaa, jota on kehuttu paljon. Tästäkään asiasta ei siis heti alkuun ole hyvä maku jäänyt, mutta jällenkerran, katsotaan mihin suuntaan se lähtee kehittymään.
Nyt tuntuu siltä ettei tässä tekstissä ole mitään positiivista, mutta jos seuraava kirjoitus olisi sitten iloisempi. Lopuksi vielä sen verran positiivista asiaa, että tänään olin ensimmäistä kertaa mukana dokumenttikurssilla ja kameran käytön opettelu oli kyllä oikein hauskaa ja mielenkiintoista! Siitä ehkä seuraavalla kerralla kirjoitan enemmänkin :)
-Jatta
Maanantait ja tiistait meillä starttavat nykyisin englannin tunneilla. Itse ajattelin alkuun että englannin opiskelu kansanopistolla olisi enemmän sosiaalisiin tilanteissa olemista. Nyt kuitenkin vaikuttaa että opiskelemme aika paljon kielioppeja ja erilaisia sanastoja. Ei siinä mitään vikaa siis ole, pitäähän niitäkin osata että pystyy keskustelemaan, mutta jotenkin tuntuu että opettelemme ne todella pikkutarkasti. Heti toisella kerralla tehtiin jonkilainen lähtötasotesti. Olen aina ajatellut että englanti on yksi vahvuuksistani, mutta siinä tuntui etten osannut mitään. Tuntuu että kaikki mitä olen osannut ei onnistu tuolla tunneilla yhtään. Voihan se olla että alkukankeuden jälkeen alkaa itsellä englantia sujua yhtä hyvin kuin aiemmin ja opiskelukin muuttuu pilkunviilauksesta mielenkiintoiseksi. Siltä se vaan hiukan tällä hetkellä tuntuu. Onneksi kuitenkin tykkään yleisesti englannista ja haluan kyllä oppia paljon lisää, joten tunneilla jaksaa käydä ja odottaa vielä millaista siitä tulee :)
Viime viikolla englannin lisäksi toisena uutena asiana alkoi taiteen ja viestinnän luentosarja. Luentojahan meillä on täällä koulussa ollut, joskin vähän erilaisia kuin nämä luennot. On ollut paloturvallisuusluento, terveydenhoitajanluento, sekä mielestäni infotilaisuuden mitä on ollu monia, voi melkeinpä laskea luennoiksi. Nyt tällä ensimmäisellä virallisella opetusluennolla aiheena oli elokuva historia ja odotin sitä mielenkiinnolla. Historia kun on yksi niistä asioista joihin en varmaan kyllästy. Sanottakoon nyt kuitenkin ettei luento ollut ihan sitä mitä odotin. Paljon mykkäelokuvia, ei hirveästi opetusta ja pilkkopimeä auditorio. Ei ihme jos ihmisiä alkoi väsyttää. Luentoja jatkuu vielä usean viikon ajan ja edessä on mm. valokuvauksen historiaa, jota on kehuttu paljon. Tästäkään asiasta ei siis heti alkuun ole hyvä maku jäänyt, mutta jällenkerran, katsotaan mihin suuntaan se lähtee kehittymään.
Nyt tuntuu siltä ettei tässä tekstissä ole mitään positiivista, mutta jos seuraava kirjoitus olisi sitten iloisempi. Lopuksi vielä sen verran positiivista asiaa, että tänään olin ensimmäistä kertaa mukana dokumenttikurssilla ja kameran käytön opettelu oli kyllä oikein hauskaa ja mielenkiintoista! Siitä ehkä seuraavalla kerralla kirjoitan enemmänkin :)
-Jatta
torstai 5. syyskuuta 2013
Uudenlaisen kirjoittamisen opiskelua sekä ideointia
Nyt
on taas korkea aika päivittää hieman blogia ja kertoa siitä miten tämä opiskelu
sujuu. Tänään ajattelin kertoa hieman
mitä kirjoittamiseen liittyvää ollaan viime aikoina opiskeltu.
Viime
viikolla aloimme paneutua uutisten kirjoittamiseen. Itselleni suurin ongelma alkuun
oli se, ettei jutussa saa olla mitään ylimääräistä. Totta kai tiesin ettei siellä
ihan mitä vain saa jaaritella, mutta en odottanut että niitä juttuja niin paljon
pitää lyhentää. Ensimmäisen uutistunnin jälkeen olin varma ettei minusta uutistenkirjoittajaa
koskaan tulekaan. Seuraavana päivänä kun jatkoimme uutisten kirjoittamista,
odotin sitä jo kauhulla. Nyt vastassa oli kuitenkin ihan erilainen ongelma: en
saanut näytölle enää mitään tekstiä, sillä olin varma että kaikki olisi ylimääräistä
tai turhaa. Tuntui siltä että teksteistäni tuli todella lyhkäisiä, vain muutama
rivi jos sitäkään. Opettaja kuitenkin
sanoi, että olin tajunnut jutun idean ja etteivät uutiseni suinkaan olleet
liian lyhyitä. Ehkä sitä on vaan itse vielä tottunut siihen, että normaalisti
koulussa käsketään kirjoittamaan enemmän ja pidempiä tekstejä. Vaikka sitten
lisäämällä teksti täyteen erilaisia turhia täytesanoja. Siitä tavasta eroon
pääsemiseen menee varmaan hetki. Uusin
kirjoittamiseen liittyvä asia on ollut tällä viikolla opetukseen tullut
ideointi. Nimensä mukaisesti on ideoinnissa tarkoituksena siis keksiä ideoita
juttujen kirjoittamiseen. Juuri tämä
ideoiden keksiminen on ollut se syy, minkä olen aina ennen miettinyt ettei
minusta koskaan voi tulla journalistia. Olen aina ollut huono keksimään mitään,
esimerkiksi tykkään piirtää mutten koskaan keksi mitä piirtäisin. Sama juttu
kirjoittamisessa, tykkään siitä jos vain keksin mitä kirjoittaisin. Nyt
kuitenkin jo muutaman tunnin jälkeen olen huomannut, että eniten minun
ideointia on jarruttanut omat ennakkoluuloni ja epävarmuus omia ideoitani kohtaan.
Ei pidäkään tyrmätä kaikkia ideoita heti alkuun, vaan yrittää kehittää niitä.
Monesti hetken mietinnän jälkeen sitä huomaakin että tästähän saakin
kirjoitettua hyvin, tai huomaa että alkuperäinen idea onkin johtanut johonkin
aivan uuteen. Molemmin parempi.
Laittelen vielä lisää kirjoitusta siitä mitä kaikkea muuta kuin
kirjoittamista meidän opiskeluun kuuluu. Sen verran voin kertoa että parin viikon
aikana olen istunut useammalla luennolla kuin olisin jaksanut :D Mutta niistä
myöhemmin lisää!
-Jatta
tiistai 27. elokuuta 2013
Ensimmäinen kouluviikko
Toinen viikko journalismi-linjalla on alkanut ja en ole vielä kertaakaan katunut päätöstäni tulla tänne Lahteen. Tietenkin välillä tulee hetkiä jolloin tuntee itsensä hieman yksinäiseksi, mutta uskon että se kuuluu asiaan kun on kokonaan uusi kaupunki kyseessä. Kaikki menee kuitenkin parempaan suuntaan kokoajan, alan pikkuhiljaa oppia jopa tuntemaan kaupunkia ja ihmisiä paremmin. Muutama viikko lisää ja tunnen varmasti olevani kuin kotikaupungissani.
Palataan hetkeksi ensimmäiseen viikkooni kansanopistolla. Ensimmäisestä päivästäni olenkin kertonut jo aiemmassa tekstissäni ja toinen päivä sujui vielä samanlaisissa tunnelmissa, keskityimme eniten tutustumaan toisiimme ja uuteen koulutukseen. Keskiviikkona aloimme jo päästä oikean koulunkäynnin makuun, kävimme läpi läksyksi saamiamme lehtiartikkeleita. Tehtävän tarkoituksena oli siis tutustua sinulle annettuun artikkeliin ja esitellä se luokalle. Itse sain artikkelikseni Edward Snowdenia koskevan artikkelin ja pidin siitä todella, olenhan muutenkin seurannut kyseisen henkilön tekemää tietovuotoa uutisista. Mielestäni tehtävä oli siis mielenkiintoinen ja oli jännää huomata miten eri asioita ihmiset huomioivat omien artikkeliensa esittelyssä. Keskiviikon jälkeen olin entistäkin kiitollisempi uudesta ryhmästämme, tämän ryhmän kanssa saimme jo parin koulupäivän aikana oikein hyviä keskusteluja aikaiseksi, enemmän ja vähemmän artikkeleihin liittyen. Minä kun rakastan käydä kunnon keskusteluja tällaisista asioista ryhmän kesken.Torstaina aloimme työstää oma elämänkertatarinoitamme. Tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta heti alusta alkaen. Ainoa asia mikä tehtävässä mietitytti minua, oli se että kuinka saisin kaiken mahtumaan kolmelle sivulle. Tarinan aloittaminen tuntui vaikealta, mutta kun sain muutaman lauseen kirjoitettua, alkoi tekstiä tulla kuin itsestään. Tekstiä tulikin sitten huomaamatta neljä sivua yhdessä päivässä, perjantaiksi miulle jäikin sitten tehtäväksi enää tiivistää yksi sivullinen tekstiä kokonaan pois. Ei helppo homma, tuntui että jouduin kirjoittamaan koko tarinan uudestaan. Päivän loppuun mennessä sain sen kuitenkin tehtyä ja sain huokaista helpotuksesta. Kielioppivirheitä tarinaan tuli varmasti runsaasti, sillä näin alkuvuodesta ei ihan kaikki pilkkusäännöt ole muistissa (yhdyssanoista puhumattakaan), mutta toivon mukaan se kielioppikin sieltä alkaa taas muistumaan mieleen. Tämä oma elämänkertatarina oli oikein hyvä tapa aloittaa vuosi ja omalla tavallaan helppo aihe aloittaa kirjoittaminen. Minun kohdalla tuo oman elämän pettymysten ja kohokohtien läpikäyminen oli myös henkisesti antoisaa. Välillä kesken kirjoittamisen tuntui siltä, että kohta alan itkemään joko ilosta tai surusta. Kaiken kaikkiaan sain tehtävästä paljon enemmän irti kuin alkuun odotin. Perjantaina kävin myös koko viikon odottamani HOPS-keskustelun (henkilökohtainen opintosuunnitelma) opettajamme kanssa. Tässä keskustelussa sain kertoa omia mielenkiinnonkohteitani, kuten esiintyminen, sekä omia tavoittetani ja toiveitani tulevaan vuoteen liittyen. Tämän keskustelun aikana tajusin, että tämä koulu on tosiaan erilainen kuin mikään aiemmin käymäni, täällä pääsen oikeasti tekemään asioita jotka minua kiinnostavat ja mistä on minulle hyötyä.
Ensimmäinen viikko sujui siis oikein hyvin ja nopeasti. Sanoin jopa eräälle luokkatoverilleni, etten oikeastaan edes ehtinyt odottaa viikonloppua, eikä maanantaina kouluun tuleminen tuntunut ollenkaan hankalalta. Tietenkin koulua on mennyt vasta yksi viikko, mutta joka tapauksessa olen onnellinen että kaikki on ainakin toistaiseksi sujunut paremmin kuin osasin odottaa. Ainoa asia mikä on takkuillut minun kohdallani, on ollut tämän blogin kirjoittaminen. Olen aloittanut tämänkin tekstin moneen kertaan, mutta en ole ikinä saanut sitä valmiiksi, on tuntunut siltä ettei oikein ole tarpeeksi tekstiä vielä julkaistavaksi. Ehkä tämäkin kirjoittaminen alkaa sujua, kunhan vielä jonkin aikaa harjoittelen.
-Jatta
tiistai 20. elokuuta 2013
Uusia asioita
Tänään se alkoi, uusi koulu, uusi kaupunki, uudet ihmiset ja
minun blogini. Mikään näistä edellä mainituista ei kuulunut suunnitelmiini
vielä puoli vuotta sitten, kaikista vähiten tämä blogi. Näin se
elämä vain kuitenkin vie mukanaan, enkä tällä hetkellä näe missään valittamisen
aihetta. Olen oikeastaan todella positiivisesti yllättynyt siitä miten kaikki
täällä Lahdessa on lähtenyt menemään, vaikka vielä voi tietenkin olla hiukan
liian aikaista sanoa noin. Aika näyttää tuliko nyt hengähdettyä liian aikaisin.
Toivotaan ettei.
Olen aina ollut hiukan kateellinen ihmisille, jotka ovat koko
elämänsä tienneet mitä tahtovat tehdä isona. Itselläni kun vastaus tuohon
mummin esittämään kysymykseen vaihtui joka kerta, milloin halusin olla
tarjoilija ja milloin astronautti (vaatimatonta eikö vain?). Tämän hetken
suunnitelma on kuitenkin pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa ja kesällä
uskalsin ottaa ensimmäisen askeleeni sitä kohti. Kesäkuussa hain kouluun Lahden
kansanopistoon journalismilinjalle ja heinäkuussa sain kotiin kirjeen, joka
kertoi minun tulleen hyväksytyksi koulutukseen. Ensimmäistä kertaa 19
vuotisen elämäni aikana tämä tyttö alkoi
oikeasti odottaa koulun alkua innolla.
Kuten aiemmin jo mainitsinkin, ei ensimmäinen päivä uudessa
koulussa ollut missään mielessä ainakaan pettymys. Ihmiset ovat mukavia, itse
koulutus vaikuttaa mielenkiintoiselta ja siltä että pääsemme oikeasti
tutustumaan tähän alaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Koulu alkoi siis
maanantaina 19.8.2013 syyslukukauden avajaisilla. Tilaisuudessa meille
esiteltiin koulunhenkilökunta ja koulu, sekä rehtori piti pienen puheen.
Tilaisuuden lopuksi kokoonnuimme oman journalismiryhmämme kanssa tutustumaan
toisiimme ja keskustelemaan tulevasta vuodesta. Monen kasvoilla näkyi pieni
hämmästys, kun opettaja kaivoi puhelimensa esiin ja kertoi ottavansa meistä
kaikista kuvat. Ensimmäinen oma reaktioni oli juurikin se hämmästys, miksi
kummassa opettaja meistä kuvia tahtoo ottaa? Kauaa ei onneksi tarvinnut
miettiä, kun asiaan löytyikin jo varsin looginen vastaus: teemme listan josta
löytyy kaikkien oppilaiden kuvat ja nimet. Varsin hyvä idea, joten tuntuu
jokseenkin oudolta ettei tuota ole koskaan aiemmin eteeni tullut (olen
kuitenkin elämäni aikana ehtinyt käydä seitsemää erikoulua, eli monia opettajia
on tullut tavattua). Pienen kuvaussessiomme jälkeen siirryimme ruokailemaan,
missä pääsin tutustumaan muutamaan uuteen ryhmäläiseeni hiukan paremmin. Oikein
kiva huomata kuinka nopeasti uudessa koulussa ja aivan uudessa kaupungissakin
saa tuttuja.
Päivän päätteeksi menimme tutustumaan uusiin
luokkatiloihimme, haastattelimme ja esittelimme toisemme, sekä kävimme vielä
läpi sitä mitä toimittajantyö on. Ennen kotiin lähtö saimme vielä muutaman
kotitehtävän heti ensimmäisen päivän kunniaksi. Tehtävistä ensimmäinen oli
tämän blogin aloittaminen ja ensimmäisen tekstin kirjoittaminen, tehtävä numero
kaksi oli sanomalehdestä otettuun juttuun perehtyminen. Tehtävät ovat
mielenkiintoisia, vaikka ajatusta blogin perustamisesta tosissaan alkuun
aikalailla vierastinkin. Ainut asia mikä jäi itseäni hiukan mietityttämään on
se että minä tykkään saada tarkat ohjeet tehtäviä varten (tästä yritän kyllä
päästä parhaani mukaan eroon) ja erityisesti blogin kirjoittamista varten
meillä on todella vapaat kädet. Uskon kyllä että nyt kun olen saanut
ensimmäisen tekstini kirjoitettua, alkaa tämä helpottaa ja olen huomannut, että
eihän tämä niin pelottavaa olekaan kuin alkuun luulin J
-Jatta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
